Autofiktiolla tarkoitetaan kirjallisuudenlajia, joka käsittelee kirjoittajan omaelämäkerrallisia tapahtumia fiktion keinoin. Kutsuttakoon siis kirjoittajan omasta seksuaalisuudesta ja sen kokemuksista ammentavaa tyylilajia autofaktioksi (engl. autofucktion).
Alun perin ajatus perustaa blogi kumpusi sangen henkilökohtaisesta tarpeesta käsitellä rakkauselämäni hämmentäviä käänteitä. Olin aina aikaisemmin tottunut jakamaan ihastus- ja parisuhdepohdinnat naisystävieni kanssa. Mutta kun suhteeni moninaistuivat, ei tuntunut enää luontevalta jakaa kuulumisia “tyttöjen kesken” – sillä ystävättärilläni ei ollut todellista kosketuspintaa muuhun kuin perinteisiin parisuhde- tai sinkkukokemuksiin.
Olen oman elämänpiirini ainoa “tällainen”, siis yli viiskymppisenä seksuaalisuutensa voimanlähteille löytänyt polyamorikko, vieläpä soolosellainen. Ymmärrän hyvin, jos matkani ei erityisemmin sytytä tuttujani, joiden elämäntilanne, haasteet ja unelmat pyörivät toisenlaisten kysymysten ympärillä. Aika pitkään käsittelinkin monisuhdejuttuja lähinnä vain kumppaneitteni kanssa (ja he sattuvat kaikki olemaan miehiä). Kutsun edelleen yhtä kumppaneistani leikkimielisesti miespuoliseksi tyttöystäväkseni, sillä hänen kanssaan raportoimme ja ruodimme suhdekuulumisiamme toisillemme aika samaan tapaan kuin ennen tein ystävättärieni kanssa.
Useiden samanaikaisten rakkaussuhteitten kirvoittamat kysymykset eivät kuitenkaan lakanneet pyörimästä mielessäni, ja usein huomasin kaipaavani laajempaa kaikupintaa pohdinnoilleni. Mitä minulle oikein oli tapahtumassa? Miten minun tulisi missäkin tilanteessa toimia? Olisiko tämä kenties jokin horjahtelevan mieleni tuottama ohimenevä päähänpisto tai vaihe, jota myöhemmin katuisin? Satuttaisinko itseäni? Voisinko luottaa intuitiooni, vaikka ilmiselvästi olin suuntautumassa valintoihin ja ratkaisuihin joita ympäristö – jopa kohtuullisen suvaitsevainen sellainen – piti vähintäänkin erikoisina? Olen kypsytellyt näitä ajatuksia (ja suhteitani siinä sivussa) kohta kaksi vuotta, ja pikku hiljaa vakuuttunut siitä, että tässä on kyse jostain pysyvämmästä. Ja että joka tapauksessa elän nyt, 54-vuotiaana, rakkauselämäni rikkainta ja onnellisinta aikaa.
Pikkuhiljaa yksityiset kokemukseni ovat alkaneet saada yhteiskunnallisempia sävyjä, kun olen havahtunut siihen miten “väärä” minut ja läheiseni onnelliseksi tekevä tapa rakastaa tuntuu monen silmissä olevan. Pohdintani ovat johdattaneet minut myös seksologian opintojen pariin: suunnitelman mukaan valmistun tämän vuoden lopulla seksuaalikasvattajaksi. Opinnoillani tai tämän blogin aiheilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä perusarkeni ja esimerkiksi työni kanssa. Olen ikään kuin kasvattanut jonkinlaisen seksikuplan totutun elämänpiirini kylkeen. Kuplassa kihisee ja kuhisee jännittävästi, saan inspiroivia uusia ideoita ja oivalluksia vähintään viikoittain, mutta en minä niitä yleensä vanhan tuttava- tai lähipiirini kanssa jaa. Kirjoitan siis ymmärtääkseni paremmin sekä itseäni että yhteiskuntaa ympärilläni, ehkä hitusen myös muuttaakseni ainakin jälkimmäistä. Ehkä kirjoitan itseäni kokonaisemmaksi, ja myös vertaisten kaipuussa.
Olen aiemmissa elämänvaiheissani oppinut uskomaan henkilökohtaisen tarinan jakamisen voimaan. Ja koska en ole tässä tarinassani yksin, tulen varmaankin kirjoittamaan jotain myös matkakumppaneistani, ennen kaikkea sydänmiehiksi nimeämästäni kolmikosta eli Tiedepomosta, Säveltäjästä ja Kymmenen päivän poikaystävästä. Matkan varrelle on sattunut – ja saattaa sattua edelleenkin, avoimin mielin kun kuljetaan – monenlaisia kohtaamisia. Niinpä sivujuonteissa saattavat vilahtaa myös vaikkapa Unelmavävy, Teurastajamestari, Persian prinssi tai Sivistysporvari. Eettinen monisuhteisuus tarkoittaa minulle myös sellaista kunnioitusta kumppaneitani ja satunnaisempiakin tuttavuuksia kohtaan, etten halua loukata kenenkään yksityisyyttä. Tunnistettavuuden välttämiseksi saatan välillä sekoitella pakkaa ja heilutella savuverhoa hahmojeni ympärillä. Vaikka kirjoitan nimimerkin takaa, en kirjoita mitään sellaista minkä takana en voisi lopulta myös omana itsenäni seistä.
Toivon, että voin jonakin päivänä kirjoittaa ja puhua näistä asioista avoimesti omalla nimelläni. Vaikka itse olisinkin asiaan valmis, tuntuu siltä että ympäröivä maailma ei sitä vielä välttämättä ole. Tulin juuri ensin iloiseksi luettuani Iltasanomista sympaattisen jutun 22-vuotiaasta perheenäidistä, joka elää polyamorisessa suhteessa kahden ihmisen kanssa. Mutta sitten luin kommentteja samaisen jutun facebook-versiosta – ja kuulin että juttuun haastateltu nuori äiti oli saanut jopa tappouhkauksen jutun perusteella! Tällaisten surullisten realiteettien keskellä on pakko miettiä omankin avoimuutensa tapoja ja tasoja.
Lähdetään siis siitä, että asiat joista kirjoitan ovat saattaneet tapahtua minulle, kaverille tai kollegalle – tai sitten eivät. Edes mielipiteeni eivät aina välttämättä ole omiani. Ja ainakin pidätän mahdollisuuden olla yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista mieltä. Korkea seksuaalinen älykkyysosamäärä (kiitos Ina Mikkolalle termistä) ruokkii myös seksuaalista mielikuvitusta.
Pitäkää hyvänänne, kuten haluatte.