Festina lente, kiiruhda hitaasti, oli ensimmäisiä varhaisteininä oppimiani latinankielisiä lentäviä lauseita. Jostain mieleni historiasta se nytkin lennähti toimintaohjeeksi tilanteessa, jossa olen sekä stressaantunut että turhautunut pitkäksi venähtäneestä kirjoitustauosta.
Pian tämän blogin perustamisen jälkeen työssäni – joka ei siis liity blogin aihepiiriin mitenkään – alkoi poikkeuksellisen intensiivinen vaihe. Kun kevät vaihtui kesäksi, ajattelin että pian rauhoittuu, ja pääsen taas virittäytymään seksistentialistisemmille aallonpituuksille. Mutta jotenkin on käynyt niin, että tapahtumista ja velvoitteista vapaa horisontti on päivä toisensa perään siirtynyt eteenpäin, enkä vieläkään ole kaipaamassani ohjelmoimattomassa ajassa.
Sosiaalisen median rytmi vasta hengästyttävä onkin. Totta puhuen en edes halua pysyä siinä perässä. Alkuinnostuksessa blogin tueksi perustamani some-profiilit ovat jääneet kaikumaan tyhjyyttään. Ei minusta ole säännölliseksi sisällön (tai varsinkaan “sisällön”) suoltajaksi, enhän edes jaksa seurata muiden tuotoksia kuin todella satunnaisesti.
Toki olen elänyt ja kartuttanut kokemusaineistoa kaiken aikaa. En kuitenkaan koe omakseni tapaa, jossa raportoitaisiin lähes suoraan tapahtumapaikalta. Vaikka käytän omia kokemuksiani peilauspintana erilaisiin aiheisiin, minulle sopii paremmin tarkastella asioita vähintäänkin vuoden parin perspektiivistä. Ei siis kovinkaan päivänpolttava tahti tässäkään mielessä.
Kun alkuvuonna aloitin seksuaalikasvattajan opinnot Sexpo-säätiöllä, oli yhtenä ajatuksena valmentautua seksuaalisuuskysymysten asiantuntijaksi ennen kaikkea vanhenevien ihmisten näkökulmasta. Tästä saankin ehkä parhaan tahdittajan kirjoitusrytmilleni: kun kokemusasiantuntijuuteni lisääntyy joka tapauksessa vasta iän myötä, ei minulla vielä pitäisi olla varsinaista kiirettä. Tarkistin oman tavoite-eläkeikäni Eläketurvakeskuksen mittarista, ja sen mukaan voisin jäädä eläkkeelle aikaisintaan kesällä 2032, todennäköisemmin 2034. Ehtoisiin eläkepäiviin on siis joka tapauksessa aikaa vielä yli kymmenen vuotta. En tiedä haluanko tähdätä “Suomen seksitietoisimmaksi eläkeläiseksi”, mutta ainakin olen aloittanut valmistautumisen kohtuullisen hyvissä ajoin.
Annan siis itseni kirjoittaa siihen tahtiin mikä hyvältä tuntuu. Sitä paitsi into ja mahdollisuudet kirjoittaa taitavat muistuttaa vähän seksuaalista halukkuutta: välillä iskee kipinää harva se hetki, toisinaan ei huvita vaikka mikä olisi. Joskus halua on hyväkin maanitella esiin, ja säännöllinen harjoitus on kehittymisen paras tae – mutta kiireellä ja hampaat irvessä harvemmin syntyy mitään aidosti tyydyttävää.