Kiiruhdan hitaasti

Festina lente, kiiruhda hitaasti, oli ensimmäisiä varhaisteininä oppimiani latinankielisiä lentäviä lauseita. Jostain mieleni historiasta se nytkin lennähti toimintaohjeeksi tilanteessa, jossa olen sekä stressaantunut että turhautunut pitkäksi venähtäneestä kirjoitustauosta.

Pian tämän blogin perustamisen jälkeen työssäni  –  joka ei siis liity blogin aihepiiriin mitenkään –  alkoi poikkeuksellisen intensiivinen vaihe. Kun kevät vaihtui kesäksi, ajattelin että pian rauhoittuu, ja pääsen taas virittäytymään seksistentialistisemmille aallonpituuksille. Mutta jotenkin on käynyt niin, että tapahtumista ja velvoitteista vapaa horisontti on päivä toisensa perään siirtynyt eteenpäin, enkä vieläkään ole kaipaamassani ohjelmoimattomassa ajassa.

Sosiaalisen median rytmi vasta hengästyttävä onkin. Totta puhuen en edes halua pysyä siinä perässä. Alkuinnostuksessa blogin tueksi perustamani some-profiilit ovat jääneet kaikumaan tyhjyyttään. Ei minusta ole säännölliseksi sisällön (tai varsinkaan “sisällön”) suoltajaksi, enhän edes jaksa seurata muiden tuotoksia kuin todella satunnaisesti.

Toki olen elänyt ja kartuttanut kokemusaineistoa kaiken aikaa. En kuitenkaan koe omakseni tapaa, jossa raportoitaisiin lähes suoraan tapahtumapaikalta. Vaikka käytän omia kokemuksiani peilauspintana erilaisiin aiheisiin, minulle sopii paremmin tarkastella asioita vähintäänkin vuoden parin perspektiivistä. Ei siis kovinkaan päivänpolttava tahti tässäkään mielessä.

Kun alkuvuonna aloitin seksuaalikasvattajan opinnot Sexpo-säätiöllä, oli yhtenä ajatuksena valmentautua seksuaalisuuskysymysten asiantuntijaksi ennen kaikkea vanhenevien ihmisten näkökulmasta. Tästä saankin ehkä parhaan tahdittajan kirjoitusrytmilleni: kun kokemusasiantuntijuuteni lisääntyy joka tapauksessa vasta iän myötä, ei minulla vielä pitäisi olla varsinaista kiirettä. Tarkistin oman tavoite-eläkeikäni Eläketurvakeskuksen mittarista, ja sen mukaan voisin jäädä eläkkeelle aikaisintaan kesällä 2032, todennäköisemmin 2034. Ehtoisiin eläkepäiviin on siis joka tapauksessa aikaa vielä yli kymmenen vuotta.  En tiedä haluanko tähdätä  “Suomen seksitietoisimmaksi eläkeläiseksi”, mutta ainakin olen aloittanut valmistautumisen kohtuullisen hyvissä ajoin. 

Annan siis itseni kirjoittaa siihen tahtiin mikä hyvältä tuntuu. Sitä paitsi into ja mahdollisuudet kirjoittaa taitavat muistuttaa vähän seksuaalista halukkuutta: välillä iskee kipinää harva se hetki, toisinaan ei huvita vaikka mikä olisi. Joskus halua on hyväkin maanitella esiin, ja säännöllinen harjoitus on kehittymisen paras tae mutta kiireellä ja hampaat irvessä harvemmin syntyy mitään aidosti tyydyttävää.

Kuinkas tässä nyt näin kävi…

Vielä pari vuotta sitten minulla ei ollut miesystävää. Ja sitten heitä olikin kolme. Ainakin kolme, ellei enemmänkin. Riippuu laskutavasta, vähän kuin lastenkin kanssa. On itsetehdyt lapset, elämään perityt, ja muuten läheiset pikkuiset. Kaikki he ovat rakkaita ja erityisiä, kukin omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Nämä elämääni rikastuttavat, edelleen kehittyvät rakkaussuhteet ovat saaneet minut pohtimaan ja uudelleenarvioimaan monia käsityksiäni ihmisenä olemisesta, parisuhteista, rakkaudesta ja seksuaalisuudesta. Astuin monisuhteisuuden maailmaan vähän kuin vahingossa, enkä alkuun edes ymmärtänyt kuinka tabuista ja ennakkoluuloista kuormitetulle alueelle olin rakkauden perässä päätynyt.

Ensimmäinen tabu on tietysti itse monisuhteisuus. Perinteisen parisuhteen malli on kaiverrettu niin syvälle kulttuuriseen DNA:hamme, ettemme oikein edes ymmärrä kuinka paljon se ajatuksiamme ja käyttäytymistämme ohjailee. 

Toinen tabu liittyy vanhenevien ihmisten seksuaaliseen aktiivisuuteen. Koska olen itse jo 50 vuoden kypsemmällä puolella, olen koko ajan kiinnostuneempi myös varttuneemman väen oikeudesta ja mahdollisuuksista toteuttaa seksuaalisuuttaan itsensä näköisellä tavalla. Olin ehkä omassa nuoruudessani sen ajan mittakaavalla seksuaalisesti avomielinen – mutta silti kaukana nykynuorison ihastuttavasta avoimuudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Haluan blogissani pohtia myös sitä, mitä on ja voisi olla seksipositiivisuus seniorinäkökulmasta? Seksin ilot ja nautinnot kuuluvat lähtökohtaisesti kaikille, ei vain nuorille ja kauniille.

Jostain syystä useimmat merkityksellisistä suhteistani ovat syntyneet muiden kuin suomalaisten kanssa. Eri kielillä kommunikointi ja uusiin kulttuurisiin nyansseihin tutustuminen (myös sängystä käsin) on rikastuttanut elämääni ja arkeani uskomattoman paljon. Makumatkoja voi tehdä myös lähtemättä yhtään minnekään, mikä näin koronan aikaan on tullut entistä tärkeämmäksi.

Kavahdan hieman suhde-elämäni tai itseni luokittelua johonkin muiden määrittelemään kategoriaan. Ymmärrän kuitenkin, että liikuttaessa perinteisen parisuhdemaaston ulkopuolella, on erilaisista suuntaa-antavista “nimilapuista” välillä hyötyä. Olen siis polyamorinen – ja koska en jaa talouttani kenenkään kanssa vaan rakennan suhteeni “yksi kerrallaan”, voidaan minua kutsua soolopolyksi. Lisäksi olen  tunnistautunut sapioseksuaaliksi, siis ihmiseksi joka viehättyy ja kiihottuu älykkyydestä.

Seksologia on alkanut kiinnostaa myös tieteenalana. Olen viime aikoina lukenut ja kuunnellut kaiken eteeni tulleen seksuaalisuutta käsittelevän aineiston, ja varmaankin jatkossa referoin ja kommentoin joitain kiinnostavia julkaisuja ja ohjelmia. Koska peilaan ja käsittelen asioita henkilökohtaisten kokemusteni kautta, voi blogin tyylilajia kutsua autofaktioksi 😉 

Matka oman seksuaalisuuteni arvostamisen äärelle on ollut kaikkea muuta kuin helppo ja suoraviivainen. Traumatoipujana joudun hyväksymään sen, etten vieläkään ole perillä. Siksi myös mielenterveyden ja seksuaalisuuden monisäikeiset yhteydet kiinnostavat minua. 

Vaihdevuosien myötä seksillä ei ole enää mitään virkaa – siis mitä lisääntymiseen tulee. Jäljelle jää “vain” ilon, nautinnon ja oivallusten tuottaminen.  Minulle tämä passaa oikein hyvin! Olen ehkä myöhään herännyt, mutta nyt haluan pysyä valveilla niin pitkään kuin mahdollista.